Hei Minna!

Kirjoitan Sinulle ensimmäistä kertaa, vaikka olen asunut Kuopiossa jo 30 vuotta.
Olen junantuoma eteläsavolainen, jonka elämä muuttui kuopiolaisen Lauri Vesannon oppilaana
1970 -luvun alussa. Löysin balettikoulusta intohimoni kohteen, tanssitaiteen.

Haluan lyhyesti jakaa sinulle ajatuksiani kulttuurin merkityksistä ja taidekentän muutoksista.
Kirjeeni lopussa kerron Sinulle hyviä uutisia Kanttilasta!

1980-luvulla Kuopio oli aikansa vireä tanssitaiteen keskus. Kuopio Tanssii ja Soi, tanssi- ja
musiikkilukio, Kuopion Musiikkikeskus sekä Kuopion Konservatoriossa vauhdikkaasti alkanut
tanssinopettajakokeilukoulutus – tämä kaikki loi maaperän, jonne juurruin tultuani kaupunkiin
opiskelemaan.

Myöhemmin käsite tanssi laajentui jaetuksi todellisuudeksi. Vuosien varrela tanssin ympärille
rakentui erilaisia taideorganisaatioita, niiden tuottamia näyttelyjä, esityksiä, konsertteja, julkaisuja,
koulutuksia ja tapahtumia. Satojen ihmisten työpaikkoja. Tuhansien katsojien kanssa koettuja
elämyksiä, Suomessa ja ulkomailla. Uusia yrityksiä, toteutuneita elämyksiä ja oivalluksia.
Kulttuuria. Taidetta. Liikevaihtoa. Värejä arjessa. Eheytymisiä. Ketjuja.

Kutsun näitä toimintojen ketjuja taidehallinnon ketjuiksi. Ketjuiksi, joissa luodaan, tuotetaan,
mahdollistetaan ja kehitetään kulttuuria osana yhteiskunnan toimintojen kokonaisuutta.
Kokonaisuuksia ja toimenpiteitä, jotka ylläpitävät taidetta ja johon teosten luominen, tuottaminen,
myynti ja vastaanottaminen eli kokeminen kuuluvat.

Ketjuja, joiden synnyn mahdollistavat niin vapaan kentän taide- ja kulttuuritoimijoiden, kulttuuri-
instituutioiden kuin katsojien ja kuluttajien kohtaamiset. Kohtaamiset ja kokemukset, joiden kautta
taide saa merkityksensä. Kokemalla yksin tai vuorovaikutuksessa toisten katsojien kanssa.

Ja nämä ketjut. Tiedätkö Minna, kuinka nämä ketjut ovat monimuotoistuneet kahdenkymmenen
vuoden aikana! Tästä minun on ehdottomasti kerrottava Sinulle ensin, vaikka tiedän Sinun jo
odottavan uutisiani Kanttilasta.

***

Taide- ja kulttuurikentän ketjuissa on menossa taiteilijan, taiteen kokijan ja taiteen tuottamisen
paradigman muutos. Yhä useampi taiteilija liikkuu laajemmin eri taiteen aloilla, siirtyy totutuista
omista raameistaan vieraille aloille ja yhdistelee taidealoja. Muutos on tunnistettu taiteen kentällä
ja taidealan oppilaitoksissa, mutta se, miten luovien alojen toimijoiden ja taiteilijoiden merkitys,
asiantuntijuus ja toiminnan tulokset sekä tuotokset olisivat tunnistettavissa ja resursoitavissa, ovat
teemoina yhteiskunnassa vielä aivan nupullaan.

Myös taiteen kohtaaminen on murroksessa. Kun taidetta näkee ja kokee vaihtuvissa tiloissa, hiki
kirpoaa otsaan. Apua sitä noloutta, jos erehdyn kommentoimaan seinälle ripustettua punaista teosta,
joka osoittautuukin jauhesammuttimeksi. Miten tunnistan taiteen, jos koen sen tutun gallerian sijaan
kännykässäni? Onko taiteeni vähempiarvoisempaa kadulla kuin metropoleissa?

Olisi helpottavaa, jos taiteen kuluttaminen tunnistettaisiin yhdeksi yhteiskunnan ketjuista, omana
itsenäisenä alanaan, silti taiteen ehdoilla. Taiteen ostajaosaaminen, taiteen kuluttaminen ja
käyttäminen – kaikki teemoja, joista taiteen kentällä pitäisi käydä laajaa keskustelua. Keskusteluja
taiteen merkityksistä, toimintaedellytysten luomisesta ja ylläpitämisestä.

Keskustelun ylläpitäminen on olennaisen tärkeää, sillä taiteen tekemiselle kukaan ei aseta
lähtökohtaisia raameja. Tai ei pitäisi asettaa. On kuitenkin hyvin yleistä, että taiteen tekemisen
lopputulos kahlitaan ennakkoon esimerkiksi hyvinvoinnin edistämisen välineeksi. Taiteen
rahoitusta tai toteuttamista ei lähtökohtaisesti saisi perustella esimerkiksi seniori-ikäisen yksin
asuvan päivätoiminnan ohjelmanumerolla. Tämä ei suinkaan poista tosiasiaa, että taidesisältöisen
päivätoiminnan vaikutukset voivat merkittävästi hyvinvointia edistäviä.

Taiteeseen resursoitavan ajan, paikan ja rahan ihmisten arjessa tulisi muuttua: taiteen itsearvoisuus
pitäisi tunnustaa, kuluttajan äänen pitäisi kuulua ja uusia toimintamalleja pitäisi kehittää. Tämä
pätee myös tieteen tutkimuksen prosesseissa.

Minna, Sinun aikanasi Kanttilasta kehittyi kirjallinen ja aatteellinen keskus, Minnan salonki.
Kanttilassa vierailivat ajan merkittävät kulttuurivaikuttajat. Siellä keskusteltiin ja sieltä kirjoitettiin.
Voisiko Minnan Salonki syntyä uudestaan ja Kanttilasta kehkeytyä kehittämisen, taiteen ja tieteen
keskus, jossa sisällöllisen toiminnan taustalla ovat tekemisen vapaus, intuitio ja hypoteesi jostakin
tulevasta?

***

Toivon, että Kanttilaan saadaan residenssitiloja taiteilijoille, tutkijoille, työtiloja kohtaamisille ja
etenkin uusia digitalisaation tuomia tekniikoita mahdollistamaan monimerkityksellisten sisältöjen
jakaminen. Toivon myös, että esimerkiksi kaupunki- ja palvelusuunnittelussa yksi kahvikuppi
katetaan suunnittelupöytään säännöllisesti taiteilijalle tai tutkijalle, Minnan Salongin henkeen.
Salongissa voi toimia yksin, ryhmässä, verkossa, Suomessa tai ulkomailla, mutta tärkeää on
tunnistaa toiminnan arvo, joka syntyy, kun taiteilija tai tutkija ovat oman asiantuntijuuden myötä
suunnitteluprosesseissa mukana, uusissa ympäristöissä! Toivon myös, että Kanttilan kunnostuksen
myötä taide-, kulttuuri-, ja tiedekeskustelu lisääntyy ja että siihen osallistuvat alueen taiteilijat ja
tutkijat aktiivisesti.

***
Hyvä Minna. Tunnen elämäsi vaiheita näytelmien, historiakirjoitusten ja valokuvien kautta. Niitä
selatessani olen peilannut niihin omaa pientä elämääni ja kokemuksiani. Tutustuessani Sinun
tarinaasi olen saanut haparoivaa tuntumaa siitä, miten erityinen ihminen olet ollut.

Olit kauppias ja yrittäjä, vahvaääninen journalisti ja vähäosaisten puolustaja. Vaikutit osaltasi
siihen, millaisessa Suomessa ja Kuopiossa nyt elämme.

Jostain syystä kotitalosi jäi kunnostamatta, eikä tarinasi enää kuulu eikä näy ansaitsemallaan
arvokkuudella ja ymmärryksellä.

Kirjoitankin nyt kertoakseni, että Sinun 175. muistovuoden 2019 lähestyessä perustimme Minna
Canthin talo -yhdistyksen kunnostamaan Kanttilan. Tasa-arvon päivänä 19.3.2017 päätimme
tehdään kaupat ja ostimme Bonava Finland Kanttilan sekä tontin yhdistykselle.
Yhdistyksen perustajia ovat Paavo Lipponen, Harry Dunkel, Pekka Kantanen, Seppo Karvinen ja
minä, Anja Lappi. Kunnostuprojekti-idean isä on Savonia-ammattikorkeakoulun
koulutusvastuupäällikkö Harry Dunkel.

Yhdistyksemme on aloittanut Kanttilan kunnostusprojektin ja talon palvelumallin suunnittelun
yhteistyökumppaneidensa Savon ammattiopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun ja muiden tulevien
yhteistyökumppaneidensa kanssa.

***

Emme ole ensimmäisiä. Yhdistys kunnioittaa sitä valtavaa työn määrää, mitä eri toimijat ovat
vuosikymmenten aikana tehneet edistääkseen Kanttilan kunnostusta. Runsaan vuoden ajan olemme
tutustuneet tarkemmin paitsi Sinun elämääsi ja aikaansaannoksiisi, myös kymmeniin aiempiin
kunnostusyrityksiin ja suunnitelmiin, joita Kanttilaan on tehty. Savonian rakennusarkkitehti- ja
insinööriopiskelijat ovat mitanneet ja tutkineet talon perustuksia myöten. Kaikki, julkisivua ja
muutamia kattorakenteita lukuun ottamatta, puretaan käytännössä kokonaan. Talo on 1970-luvun
kunnossa, täynnä arvotonta lastulevyä. Rakentamisvaihe alkaa, kun saamme yhteistyössä
toimijoiden kanssa kirkastettua Kanttilan toiminnan sisällön sekä tarvittavan määrän rahoitusta.

Kulttuurihistoriallisesti arvokas Kanttila remontoidaan luovien alojen tukikohdaksi ja
kulttuuritoimialojen kehittämiskeskukseksi, josta löytyy mm. residenssi- ja työtiloja, kahvila-
ravintola, matkailuinfo sekä galleria. Kanttila halutaan rakentaa eläväksi, kansainvälisesti
vetovoimaiseksi kulttuurikeskukseksi, jolla on edellytykset turvata jatkuvuus monipuolisen taide-,
ja yritystoiminnan kautta. Kulttuurikeskukseksi, joka yllättää kävijän ja vetää puoleensa
kuopiolaisia ja turisteja sekä taiteilijoita ja tutkijoita ympäri maailman. Kulttuurikeskukseksi, missä
valot maailmankartalla palavat kirkkaasti taiteen ja tieteen liekillä.

Kanttilan kunnostusprojektissa ei kuitenkaan ole kyse vain kosteusvaurioisen rakennuksen
kunnostamisesta, koulutusprojektista tai matkailukohteen tuotteistamisesta. Kyse on
kokonaisvaltaisesta ajattelusta. Sinun, Minna Canthin, meille jättämän kulttuurihistoriallisen
perinnön, arvojen ja sivistyksellisen dialogin ylläpitämisestä Kuopiossa, Suomessa kuin osaltamme
koko maailmassa. Kyse on taiteen ja tieteen toimintaedellytysten kehittämisestä. Kyse on samaan
aikaan kulttuuriperinnön vaalimisesta ja tulevaisuuden luomisesta.

Kyse on myös toivottavasti kymmenistä vielä kirjoittamattomista tarinoista, joita Kanttilan uudet
toimijat ja uudet, silmiä avaavat sekä tajuntaa räjäyttävät projektit tuottavat. Kyse on myös tarina
mikkeliläisestä, laihanluisevasta takarivin tanssitytöstä Anjasta, joka tunnisti taiteilijuuden, löysi
samanhenkisiä ihmisiä, loi taidetta, loi organisaatioita, kasvoi visionääriseksi taiteilija-tuottajaksi ja
ryhtyi johtamaan Kanttilan kunnostamista.

Lopuksi. Sinun vetovoimaisen tarinasi tuntien rohkenen kutsua koko maailman mukaan Kanttilan
kunnostus- ja kehittämisprojektiin. Projektiin, joka tarvitsee onnistuaksen rahaa, resursseja ja tekijöitä niin yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta. Osallistumista ja yhteistyötä. Ennen kaikkea yhteistyötä. Siis. Yhteistä. Työtä.

***

Tule mukaan! Mitä sinä voit tehdä yhteiseen projektiin?

4.2.2018 Kuopiossa
Anja Lappi
Kulttuurialan yrittäjä, Anya Productions
Musiikin maisteri ( MuM, Arts Management)
www.anyapro.fi