Minna, häpeäpaalu ja sen kurjat naiset

Leena Silpola on vuonna 2008 tehnyt opinnäytetyön Joensuun yliopistolle aiheesta: ” Siveetön synti ja haureellinen huvi – Prostituutioilmiö Kuopiossa vuosina 1880-1894”. Hän käsittelee siinä kuopiolaista prostituutioilmiötä yleisellä tasolla sekä erillistapausten kautta. Lisäksi tutkimuksessa sivutaan ilmiön mahdollisia vaikutuksia Minna Canthin työhön ja teoksiin.

Tutkimus alkaa ajanhenkeä hyvin kuvaavalla piika Wilhelmiina Rissasen tapauksella. Silpolan mukaan ”Kuopion raastuvanoikeudessa käsiteltiin vuoden 1880 elokuusta lähtien aina seuraavan vuoden loppuun paritustapausta, jossa syytettynä oli entinen piika Wilhelmiina Rissanen. Rikoksen ilmiantaja oli löysänainen (irtolainen) Maria Lyytikäinen.”

Kovin ankaralta kuulostaa tuon ajan tyttöjen elämä. ”Nilsiässä vuonna 1843 syntynyt työmiehen tytär Wilhelmiina Rissanen oli lähtenyt 13-vuotiaana palvelukseen. Tytöstä varttui nuori nainen yhdentoista vuoden kuluessa hänen piikoessaan Kuopiossa, Viipurissa ja Helsingissä. Tämän jälkeen Wilhelmiina oli oleskellut Kuopiossa ilman rehellistä elinkeinoa, ja silloin tällöin, omien sanojensa mukaan, ”langennut lihalliseen heikkouteen”.

Oikeudenkäynti oli värikäs ja kääntyi lopulta Wilhelmiina Rissasen kannalta huonoon suuntaan, kun ”todistaja kertoi Rissasen aiemmin asuneen parituksesta tuomitun Henrik Pekkarisen omistamassa paikassa nimeltä ”Harmaa hovi”. Siellä Rissasen huoneesta oli kuulunut kaikenlaista pahaa elämää”.

Raastuvanoikeuden päätöksen 23.11.1881 mukaan: ”Wilhelmiina Rissanen tuomittiin rikoskaaren luvun 57 ensimmäisen pykälän mukaan parituksesta. Rangaistukseksi hän joutui seisomaan kolmena päivänä kaakin juurella ja kolmantena päivänä kärsimään vitsarangaistuksia. Tämän jälkeen Wilhelmiina määrättiin pidettäväksi kolme vuotta yleisessä työssä”.

 

Juho Rissanen, Rauta kaulassa, 1908 öljy, Tampereen taidemuseo

Kaakkituomio ei ollut mikään vähäinen tuomio. Paaluun kiinnikytkettynä ja kahleissa seisomassa otti koville, jopa miehille. Lisäksi piti olla ihmisten pilkattavana ja kaiken muun lisäksi lopussa piti vielä kärsiä piiskarangaistus. Raippojen määrä vaihteli rikoksen mukaan. Raippojen jälkeen vanki vapautettiin ja hänelle annettiin mahdollisuus mennä yleiseen saunaan pesemään haavansa. Saunarahat rangaistulle kerättiin yleisön joukosta.

Piika Wilhelmiina Rissasen kohtalo ja tuomio ovat hyviä esimerkkejä siitä Kuopiosta ja ajasta, missä myös Minna Canth eli ja kirjoitti. Leena Silpolan tutkimuksessa ei kuitenkaan ilmene, missä päin Kuopiota kaakki eli häpeäpaalu sijaitsi. Wilhelmiinan kannalta tällä ei olekaan merkitystä, mutta Minna Canthin kannalta kaakin sijainnilla oli suurikin merkitys.

Minnaa 30 vuotta nuorempi kuopiolainen taiteilija Juho Rissanen maalasi teoksen ”Rauta kaulassa” vesivärein vuonna 1900 ja öljyväreillä vuonna 1908. Molemmat esittävät miestä kaakinpuuhun kytkettynä. Rissanen sanoo tehneensä taulut Kuopiossa lapsena näkemänsä kaakinpuun mukaan. Kaakinpuuhun kahlehditun miehen näkeminen keskellä Kuopiota oli jättänyt nuoreen Juho Rissaseen pysyvän muistijäljen.
Häpeäpaalun funktiot pilkka ja häpeä näkyvät öljymaalauksessa vangin vieressä tätä pilkkaavan miehen hahmossa. Taulussa on myös selvä armon elementti, kun tauluun on kuvattu pikku tyttö antamassa vangille saunarahaksi lanttia.

Kaakki ja mestauspölkky

Tuon aikaisen Kuopion keskuspaikka oli Kustaan tori, joka nykyään tunnetaan paremmin Snellmanin puistona. Torin itälaidalla ei vielä tuolloin ollut nykyistä tuomiokirkkoa. Sen paikalla kohosi Vahtivuori, jossa sijaitsivat kaupungin omistama tuulimylly sekä raippapaalu ja mestauspaikka.

Pyöveli jäi kuitenkin työttömäksi, kun Kustaa III lopetti 1790-luvulla kuolemanrangaistukset Ruotsissa (ja Suomessa). Samoihin aikoihin nousi esiin tarve rakentaa juuri kaupungiksi nimettyyn Kuopioon uusi ja riittävän näyttävä kirkko. Tämä edellytti Vahtivuoren tyhjentämistä ja kirkon perustusten rakentamisen aloittamista.
Vahtivuoren rakennukset purettiin ja paikalla alkoivat suuret maansiirtotyöt. Samassa yhteydessä siirrettiin mestauspölkyn kaverina seissyt kaakki torin laitaan. Häpeäpaalun tarkoitus oli rangaista tuomittuja häpeällä ja siksi uusi paikka oli alkuperäistä parempi, koska torilla kävijät eivät voineet välttää huomaamasta, kuka kulloinkin oli kaakissa rangaistustaan kärsimässä.

Maanmittari Israel Calonius sai tehtäväkseen hoitaa Vahtivuoren tasaamisen uuden kirkon tieltä. Hän laati tehtävää varten kartan vuonna 1798. Kartta kertoo samalla torin ympäristön tonteista ja asukkaista. Kuvan alareunassa kolmantena tonttina oikealta on Räntemäster Edbomin tontti, jossa ilmeisesti ei ollut vielä tuolloin asuinrakennusta. Tämä tontti tunnetaan myöhemmin Kanttilana ja Minna Canthin kotitalona.

Edbomin tonttia vastapäätä kadun toisella puolella oli Ränterivalfet eli lääninkassa. Tämä pienehkö kivirakennus rakennettiin heti kaupunkioikeuksien saamisen jälkeen 1780-90-luvuilla ja oli todennäköisesti Kuopion ensimmäinen kivirakennus.
Kivestä rakentaminen oli loogista, koska ”holvissa” säilytettiin kaupungin rahavaroja sekä tärkeitä papereita. Sijaintikin oli hyvä, julkisella paikalla ja kassanhoitajan tonttia vastapäätä. Lääninkassaa vartioi myös sotamies.

 

Maanmittari Israel Caloniuksen kartta vuodelta 1798. Kuopion museo

Lääninkassan yläpuolella kartassa on pikku merkintä – skampål, eli häpeäpaalu tai kaakki. Tämänkin sijainti oli looginen, koska kaikki näkivät paikan ja lisäksi lääninholvia vartioinut sotilas saattoi samalla vahtia kaakinpuussa seisovaa rangaistustaan kärsivää henkilöä.

Minna ja kaakinpuu

Kaakinpuun sijainnin tekee monta kertaa mielenkiintoisemmaksi se seikka, että se sijaitsi noin 25 metrin päässä Kanttilan seinästä ja nuoren Miinu Johnsonin ikkunasta. Nuori Miinu asui Kuopiossa ensimmäisen kerran vuosina 1853-63. Hän oli tuolloin vielä herkässä vaiheessa oleva 9-19-vuotias utelias, ulos päin suuntautunut, avoin ja vilkas nuori neiti. Miinulta kaupungin, torin saatikka ikkunasta näkyvän kaakinpuun tapahtumat eivät kyllä jääneet huomaamatta.

Nuoren Miinun elämänkokemusten vaikutusta aikuisen Minnan elämään ja tuotantoon on vaikea varmuudella arvioida. Voimme kuitenkin esittää olettamuksia ja arvailuja. Ilmeinen ajatus on, että aikuisen Minnan tuotannossa näkyy se, mitä nuori Miinu on kotinsa ikkunasta nähnyt ja kadulla kokenut. Sen voi ainakin sanoa, että Miinu ei taatusti sulkenut silmiään eikä korviaan, vaan näki, koki ja tallensi kaiken mieleensä, aivan kuten kirjailijat tekevät.

Analysoidessaan tutkimuksessaan Minna Canthin Salakari-kirjaa, Leena Sipola toteaa viisaasti, miten: ”aiheet kirjailija on mitä todennäköisemmin saanut lähiympäristöstään, sillä antoihan kuopiolaisten siveetön elämä siihen aihetta.”
Me tiedämme nyt enemmän, mitä Kanttilan lähiympäristöön kuului. Siksi Sipolan ajatusta voi ehkä viedä hitusen pidemmälle ja todeta, miten kaakinpuuhun sidottujen yksinäisten ja vähäosaisten naisten kohtelu muokkasivat nuoren Miinu Johnsonin sosiaalista omaatuntoa siihen suuntaan, jonka me löydämme myöhemmin aikuisen Minna Canthin tuotannosta.

Pitäisikö Snellmanin puiston luoteiskulmaukseen pystyttää muistomerkki kaakinpuulle, jonka välityksellä Minna sai ensikokemuksensa yhteiskunnan epätasa-arvosta ja huono-osaisten naisten kohtaloista?

Vasemmalla vanhin osa Kanttilaa, sitten valkoinen pieni lääninkassa ja tuomiokirkko.

Kantanen, Pekka,VTM
2025