Minna Canth -kiertopalkinto 2025 Kuopion Palloseuran Otto Ruopille

Minna Canth kirjoitti vuonna 1884 Valvoja -lehteen ajatuksiaan ”Naiskysymyksestä”: 

”Sillä välin kuin pojat tuolla ulkona raittiissa ilmassa saavat mielin määrin harjotella voimiaan ja karaista ruumistaan, istuu tyttö hiljaa ja sävyisästi sisässä posket kalpeina, katse väsyneenä. Mutta äiti ja opettajatar katselevat häntä mielihyvällä, sillä tuolla tavalla tyttö osottaa olevansa”hyvin kasvatettu”, olletikin, jos hänellä vielä on kädessä neulomatyö tai edessä koulukirja, johon silmät ovat kiintyneet, vaikka väsyneet aivot eivät mitään käsitystä sen sisällöstä saa. 

Eihän se ole sopivaa eikä hienoa, että tyttö samoin kuin nuo vallattomat pojat juoksemisella, kipuamisella ja telmiämisellä saisi verensä liikkeelle ja jäsenensä notkistuneiksi, tai kirkumisella ja pauhaamisella keuhkojaan vahvistaisi.”

Tällä tolalla oli poikien ja tyttöjen, naisten ja miesten tasa-arvo Suomessa 140 vuotta sitten. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja tänä päivänä urheilun ja liikunnan riemut ovat kaikkien suomalaisten saavutettavissa iästä, sukupuolesta tai mistään muustakaan riippumatta. Minna olisi tyytyväinen.

Kuopion Palloseura on viime vuosina liittänyt perheeseensä ensin naisten edustusjalkapallon ja nyt myös tyttöjen junioritoiminnan. Suomessa ei ole huipputasolla kovinkaan montaa seuraa, missä KuPS:n tavoin toteutuisi eri sukupuolten ja ikäluokkien tasa-arvo tällä tavoin. Tästäkin Minna olisi tyytyväinen ja kävisi liikunnan suurena ystävänä varmasti katsomassa pelejä ja kannustamassa tasapuolisesti sekä tyttöjä että poikia. 

Minna Canthin talo ry haluaa Kanttilan kunnostamisen ohella edistää ja ylläpitää Minnan perintöä ja julistaa sananvapauden ja tasa-arvon sanomaa. Siksi haluamme tukea ja palkita Kuopion Palloseuraa sen tekemästä työstä tasa-arvon ja nuorten hyväksi sekä lahjoittaa seuralle kiertopalkinnon, joka vuosittain annetaan koko seuran parhaalle pelaajalle.

Tarkoitus ei ole palkita parasta naispelaajaa tai parasta miespelaajaa. Haluamme tasa-arvon nimissä palkita parhaan pelaajan sukupuolesta riippumatta. Mitä tasa-arvoa se on, että palkitaan erikseen sukupuolen perusteella, saattaisi Minna kysyä?

Palkinto on nimeltään: Parhaimman pelaajan Minna Canth -kiertopalkinto.

Palkinnon ensimmäinen saaja on Kansallisen Liigan maalipörssin ylivoimaisesti voittanut ja KuPS:n naisten joukkueen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen luotsannut Gentjana Rochi. Muita palkittuja ovat olleet Emma Peuhkurinen, Johannes Kreidl, Ibrahim Cisse. Vuoden 2025 palkinnon saaja on Otto Ruoppi.

Palkinto luovutettiin hänelle KuPS:n viimeisen kotiottelun yhteydessä 2.11.2025 Väre Areenalla. 

 

 

KUKA MINNA CANTH?
Minna Canth (1844-1897), kirjailija, lehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, uusien kansainvälisten aatteiden ja kulttuurivirtausten välittäjä, seitsenlapsisen perheen yksinhuoltaja ja liikenainen. Kanttilassa kuultiin uusimmat eurooppalaiset aatteet, käytiin kauppaa ja Minnan salongissa muutettiin maailmaa.

Keväällä 1897 Kuopion Naisyhdistyksen hallituksen jäsenet Minna Canth, Elisabeth Stenius ja Selma Backlund lähettivät Kanttilasta kolme valtiomiestä tekemään valtiopäivillä esityksen äänioikeuden myöntämisestä naisille valtiollisissa vaaleissa. Asiaa käsitelleen lakivaliokunnan enemmistö katsoi, että ”on sopimatonta vetää nainen valtiolliseen elämään”. Aloite hylättiin vielä tuolloin, mutta yhdeksän vuotta myöhemmin se toteutui 1906.

VINKKI:
Voit varata Kanttilan yksityisesittelyn ja luennon ryhmällesi info@minnacanth.fi alk. 120 € +alv, kesto n. 1 h.
Ota yhteyttä info@minnacanth.fi tai soita 040 538 3823

HUOM!
Muutos- ja korjaustyön suunnitelmat on päivitetty ja vaikka hankkeen rahoitus ei ole vielä ratkennut, on yhdistys toiveikas hankkeen edistymisestä tänä vuonna 2025. Lue lisää korjaushankkeesta tästä.

www.kanttila.fi
www.minnacanth.fi